nonstoppia pitkästä aikaa youtubesta, tässä biisissä on muistoi. siis enkeli ei, muistan kun tätä pieksämäellä siellä kuuntelin, oli yhtä helvettiä olo, eikä tää biisi periaatteessa edes auttanut. mutta kuitenkin. biisiä joiden mukana voi itkeä, pitkäänkin. se oli vielä niitä aikoja kun kyyneleet tuli helposti, nyt ne on tiukassa, ja sitten kun niitä tulee niin ne tulee yhtenä ryppäänä. eli sitten itken helvetisti. Mutta aika helvetin monta kertaa se jää vaan siihen, että oon hiljaa, silmät tuijottaa tyhjään enkä pysty puhuu.

Vaikka noin kirjoitankin, niin se ei silti tarkoita sitä että mulla menis nyt huonosti tai olisin unohtunut tuijottamaan tyhjää. oikeestaan on aika hyvä olo nyt - huomenna pääsee katsoo sitä prinsessaa, siis elokuvaa. oonkin odottanut sitä jo jonkun aikaa, ja sitä paitsi vaihtelu on aina vaihtelua. tän päivän kun jaksais noiden pyykkien kanssa raataa niin sitten huomenna sais olla rauhassa. ja ens viikolla kans tehdä töitä kunnolla niin kyl tää  tästä. nyt mua onkin kehuttu aika paljon, että jaksan tehdä kaikkea, tai kaikki hommat mitä pitääkin. ens viikolla tosin niitä hommia on vielä enemmän, mut sit tulee rahaakin enemmän.

Huomasin tänään tuntevani sen, etten oikeesti halua / jaksa olla vittumainen kellekään. Siis vaikka en ihmisestä sillä tavalla pitäisikään, niin en haluu olla sille ilkee. Vaikka oikeesti tuntuis välillä siltä että vois repiä oman päänsä irti, niin käsittelee sit ne asiat oman päänsä sisällä eikä ala huutaa muille. :) kilttityttö. noen kyl oo. aina ainakaan.

"saat tulla huomaamaan en oo mikään enkeli"